HT RahoitusHT Rahoitus
Soita (02) 762 7996Soita (02) 762 7996
YhteydenottopyyntöYhteydenottopyyntö
Putkiremontit

Teetä putkiremontti ajoissa

Putkiremontin tärkein osapuoli ja oman asumisensa asiantuntija on aina asukas itse. Siksi tarjoamme hänelle mahdollisuuden vaikuttaa oman asuntonsa viihtyisyyteen, toimivuuteen ja energiataloudellisuuteen. Peruskorjaus on elämisen laadun nostoa.

 

Tekemämme putkiremontti on räätälöitävissä niin taloyhtiön kuin asukkaan tarpeisiin. Yksinkertaisimmillaan linjasaneerauksessa voi olla kyse vaikkapa vain käyttövesiputkien uusimisesta. Normaalisti samassa yhteydessä uusitaan myös viemäri, kylpyhuoneet ja osa sähköjärjestelmistä. Kustannusten kannalta on syytä pohtia hanketta kokonaisuutena, sillä seuraava vastaava tilaisuus esimerkiksi talotekniseen parannukseen voi tulla vasta 40 vuoden päästä. Laajimmillaan uudistetaan lämmitys, ilmanvaihtojärjestelmät sekä sähköistys.

Asukas voi vaikuttaa valintoihin

Jokaisella meillä on erityinen suhde omaan asuntoomme. Peruskorjauksen myötä asunto tulee näyttämään ja tuntumaan asukkaan itsensä näköiseltä – kodilta, kun jokainen yksityiskohta henkii kodikkuutta ja omia, persoonallisia valintoja. Esimerkiksi putkiremontin yhteydessä kylpyhuoneen kalusteet voidaan valita etukäteen useasta eri vaihtoehdostamme ja asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa pieniinkin remonttia koskeviin yksityiskohtiin. Peruskorjauksen yhteydessä voidaan toteuttaa laajempikin remontti, sillä yksilöllisistä ratkaisuista muodostuneet kustannukset ovat varsin vähäisiä suhteessa remontin kokonaiskustannukseen.

Copyright HT-Asennus Oy  /  Tietosuojaseloste  /  Palvelun toteutus: JPmedia

Evästeet